Suomen Urheilun Hall of Fame

Suomen Urheilun Hall of Fame 

Suomen Urheilun Hall of Fame -toimikunnan valinnat suomalaisen urheilun kunniagalleriaan. 

Paavo Aaltonen (1919–1962)

Kolminkertainen olympiavoittaja Paavo Aaltonen on Suomen olympiahistorian toiseksi menestynein voimistelija. Paavo Aaltonen nousi suomalaisten voimistelijoiden kärkikaartiin 1930-luvun lopulla. Sotavuosina hän piti kuntoaan yllä rintamalla itse rakennetuilla voimistelutelineillä.

Sotien jälkeen Aaltonen voitti Lontoon olympiakisoissa 1948 kolme kultamitalia Suomen ylivoimaisessa voimistelujoukkueessa. Joukkuekilpailun lisäksi voimaosien spesialisti ”Vahva-Paavo” voitti henkilökohtaisen kullan hypyssä ja hevosella. Hevosella hän jakoi historiallisen kolmoisvoiton Veikko Huhtasen ja Heikki Savolaisen kanssa. Menestys täydentyi vielä henkilökohtaisella pronssilla 12-ottelussa.

Työväen Urheiluliiton seuroja edustanut Aaltonen oli ensimmäinen MM-kultaa saavuttanut TUL:n urheilija, kun hän nousi 1950 Sveitsin Baselissa korkeimmalle korokkeelle rekin henkilökohtaisen kilpailun voittajana. Aaltonen sai lisäksi samoista kisoista hopeaa Suomen menestyessä myös joukkuekilpailussa. Aaltosen arvokisamitalitili täydentyi vielä kaksi vuotta myöhemmin Helsingin olympiakisoissa, kun Suomi ylsi pronssille joukkuekilpailussa.

Tanja Kari (s. 30.8.1971)

Tanja Kari (o.s. Tervonen) valittiin maailman parhaaksi vammaisurheilijaksi vuonna 1998.

Maastohiihtäjä Tanja Kari voitti yhteensä yksitoista paralympiakultaa kolmella eri vuosikymmenellä. Hänen voittokulkunsa alkoi Innsbruckin paralympiakisoissa 1988 viiden kilometrin matkalla ja jatkui aina Salt Lake Cityn 2002 kisoihin saakka. Sekä Naganossa 1998 että Salt Lake Cityssa 2002 Kari voitti kaikki kolme henkilökohtaista kilpailuaan. Molempina vuosina hänet valittiin myös Suomen parhaaksi vammaisurheilijaksi.

Kari sai vuonna 2006 toisena suomalaisurheilijana nimityksen Kansainvälisen paralympiakomitean Hall of Famen jäseneksi. Urheilumenestyksen ohella Kari on toiminut aktiivisesti urheilijoiden aseman edistäjänä. Hän on ollut jäsenenä 2000-luvulla kansainvälisen antidopingtoimikunta WADA:n ja Kansainvälisen paralympiakomitean urheilijakomiteoissa. Tanja Kari on ensimmäinen paraurheilija, joka on valittu Suomen urheilun Hall of Fame -kunniagalleriaan. 

Helena Takalo (s. 28.10.1947)

Helena Takalo ylsi toisena suomalaisnaisena maastohiihdon henkilökohtaiseen olympiakultaan.

Helena Takalo oli jo kokenut arvokisakävijä tehdessään lopullisen läpimurtonsa hiihdon kansainväliselle huipulle kolmansissa olympiakisoissaan Innsbruckissa 1976. Hänen niukka sekunnin marginaalilla saavuttamansa voitto 5 kilometrillä palautti Suomen naiset kultakantaan 20 vuoden tauon jälkeen. Takalon kisamenestystä täydensivät hopeamitalit 10 kilometrillä ja viestissä.

Kaksi vuotta myöhemmin Takalo valittiin ansioistaan Lahden MM-kotikisoissa Vuoden Urheilijaksi 1978. Hän oli olympiakisojen tapaan jälleen nopein 5 kilometrillä. Takalo nousi myös viestijoukkueen sankariksi nostamalla Suomen voittoon ankkuriosuudella. Kahden kultamitalin lisäksi Takalo saavutti pronssia 10 kilometrillä. Hän ylsi vielä 1980 Lake Placidin olympiakisoissa samalla matkalla pronssille, mikä oli Takalon uran kymmenes arvokisamitali. 

Pekka Vasala (s. 17.4.1948)

Pekka Vasala voitti Suomen juoksu-urheilun loiston päivänä 1500 metrin olympiakultaa Münchenin kisoissa 1972.

Sairastuminen pilasi Pekka Vasalan olympiadebyytin Mexicossa 1968. Seurauksena oli karsiutuminen 1500 metrin alkuerissä. Vastoinkäyminen ei kuitenkaan lannistanut tulevaa suuruutta, josta ennusmerkit näkyivät viimeistään Maailmankisoissa Helsingin olympiastadionilla 1971 Vasalan voittaessa 1500 metriä uudella SE-ajalla. Taakse jäi mm. Mexicon kenialainen olympiavoittaja Kipchoge Keino.

Vuoden 1972 olympiakisojen alla Vasala voitti Ruotsi-maaottelussa 800 metriä Euroopan ennätysajalla 1.44,5. Hän päätti kuitenkin keskittyä Münchenissä olympialaisissa 1500 metrille. Lasse Virénin menestyksen ansiosta Vasala sai valmistautua kilpailuun rauhassa. Keino yritti puolustaa 1500 metrin voittoaan kaikin keinoin, mutta Vasala kukisti kenialaisen loppusuoralla. Virén oli tuntia aiemmin voittanut 5000 metrin kultamitalin, joten päivästä tuli suomalaisille ikimuistoinen.