Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Niemi
Picnic
Taksi Helsinki
Tiketti
Clear Channel
Stopteltat
X-SEC
SHT-Tukku - Selja T.
Red events
Sinebrychoff
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka

Urheilun tulevaisuus tehdään nyt – Urheilugaalan pääteemana nuoret urheilijat

Urheilugaalan pääteemaksi on valittu nuoret urheilijat. Teema näkyy monin eri tavoin gaalaillan ohjelmassa ja nuorille suunnatun lahjoituskampanjan muodossa.

Kuvat: Petteri Peltonen

Urheilugaalan pääteemaksi on valittu nuoret urheilijat. Teema näkyy monin eri tavoin gaalaillan ohjelmassa ja nuorille suunnatun lahjoituskampanjan muodossa. Suomen Olympiakomitean Nuorelle siivet -lahjoituskampanjan tuotto ohjataan Suomen Urheiluakatemioille ja se kohdistuu koulupäivän aikaisen valmennuksen lisäämiseen.

Liikunnallisen elämäntavan merkitys ja nuorten urheilijoiden valinnat nousivat esille Töölön kisahallilla lauantaina 8.12. pidetyn ehdokasjulkistustilaisuuden paneelikeskustelussa.

”Painavin syy panostaa nuoriin urheilijoihin on liikkumattomuuden aiheuttamien haittojen estäminen. Huippu-urheilun rinnalla meidän pitäisi rakentaa myös kilpaurheilun ulkopuolista urheilukulttuuria.  Entisenä huippu-urheilijana toivon, että kun massa liikkuu, huiput nousevat esille”, Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sanoi esitellessään erilaisia näkökulmia nuorten urheilun tukemiseen.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori oli samoilla linjoilla. ”Jos pystymme ruokkimaan liikuntaharrastusta jo vauvasta, tuottaa se varmasti huippu-urheilijoita tulevaisuudessa. Vaikka kaikista ei tule huippu-urheilijoita, liikuntaa panostaminen ei mene milloinkaan hukkaan.”

Urheilu kantaa elämässä eteenpäin, vaikka nuori ei päätyisi huippu-urheilijaksi.

Urheilun kautta oppii yhteiskunnan tärkeitä taitoja: sosiaalisia suhteita, yhdessä toimimista ja tavoitteellisuutta”, Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski kuvaili.

Käänteentekevät nuoruusvuodet

Monet merkittävät tulevaisuuden valinnat tehdään nuoruusvuosina. Urheilua harrastavat yläasteikäiset pohtivat uskaltaako urheiluun heittäytyä koulunkäynnin kustannuksella. Nuorelle voi olla vaikeaa valita lähteäkö tavoittelemaan urheilussa uraa huipulla vai tyytyykö tasavertaisuuteen.

”Varhaisen erikoistumisen lajit vaativat aikaa, mutta täysin huippu-urheilun varaan jättäytymisessä on omat vaaransa.  Meidän pitäisi luoda mahdollisuuksia käydä opintopolku loppuun aikuisemmalla iällä”, opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta sanoi.

Useat suomalaisista urheilun menestystarinoista ovat perhevetoisia. Kaikki perheet eivät pysty tukemaan urheilua harrastavaa nuorta. Tulevaisuuden valinnat ovat nuorelle urheilijalle vielä vaikeampia, jos kysymykset jäävät omin voimin ratkaistaviksi.

Jääkiekkoliiton Emma Terho totesi, että nuorelle urheilijalle valintojen tekeminen on vaikeaa, jos ympärillä ei ole osaavaa tukea. ”Teinin ei pitäisi joutua miettimään yksin esimerkiksi millaista lisätreeniä tai valmennusta hän tarvitsee.”

Paraolympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikoski huomautti, että vamman omaavat nuoret urheilijat joutuvat ratkomaan kaikille nuorille yhteisten kysymysten lisäksi vielä joukon erityiskysymyksiä tulevaisuutta pohtiessaan: mistä löytää urheiluun sopiva avustaja, onko harjoituspaikoille esteetön kulku tai mistä saa tarvittavat urheilu- ja apuvälineet?

Lue lisää Olympiakomitean Nuorelle siivet -kampanjasta, joka kerää varoja nuorten urheilijoiden tukemiseen.

Unohtumattomia tähtihetkiä 16. tammikuuta 2025!

Urheilugaala

Helsingin Jäähalli

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.