Urheilun juurilla: Intohimo lajiin ja läheisten tuki nostivat Matti Suur-Hamarin lumilautacrossin huipulle traagisen onnettomuuden jälkeen

Vahva luottamus omaan tekemiseen ja läheisten tuki kuitenkin auttoii ensimmäistä kertaa rinteeseen onnettomuuden jälkeen, ja loppu on kirjoitettu historiaan.

Suur-Hamari vakiinnutti paikkansa lajin huipulla ja saavutti kaksi paralympiakultaa sekä paralumilautailun MM-kultaa kahdesti lumilautacrossissa ja kerran banked slalomissa. Paralympialaisissa hän onnistui kruunaamaan kilpauransa mitalisateella ennen sen päättämistä.

Nykyisin Suur-Hamari asustelee Rukatunturilla. Hän on luonut vankan uran lumilautailun parissa ja jatkaa intohimoista panostamista lajiinsa valmennuspolulla.

Minkälaisena muistat omat ensimmäiset muistosi liikunnan parissa?

"Lapsuudessani liikunta ja urheilu olivat aina tärkeä osa perhettämme. Muistan kuinka kovasti pyysin vanhemmiltani pelikonsoleita, mutta sen sijaan he tukivat aktiivisesti osallistumistani eri urheilulajeihin. Harrastimme lätkää, luistelua ja muita lajeja. Tämä monipuolisuus on ollut suuri vahvuus myös ammattiurheilu-urallani. Koen, että lapsuuteni antoi minulle monipuolisen lajikirjon, mikä on säilynyt ja vaikuttanut positiivisesti harjoitteluuni ja luovuuteeni ammattiurheilijana."

Miten olet aloittanut oman lajisi ja milloin syntyi ajatus panostaa tähän tiettyyn lajiin?

”Vuonna 1999 tuli laskettua suksilla paljonkin niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Eräänä päivänä Imatran Mellunmäessä kavereiden kanssa tapahtui käänne. Muutamat heistä saivat lumilaudat alleen, ja se näytti niin äärettömän hauskalta ja hienolta hommalta. Siitä hetkestä lähtien alkoi kova into päästä kokeilemaan lumilautailua itsekin, ja tietysti kinusin lautaa vanhemmiltani. Olin tällöin muistaakseni 13-vuotias.

Ensimmäiset kokeilut tein vuokralaudoilla, mutta oman lumilaudan saaminen toi maagisen fiiliksen. Se oli älyttömän siistiä ja koukuttavaa. Lumilautailu vei mennessään heti alusta asti, ja sukset jäivät nurkkaan. Vaikka en osallistunut virallisiin kilpailuihin juniorivuosinani, lumilautailussa kiehtoi sen monipuolisuus. Voitiin tehdä mitä tahansa, eikä ollut oikeaa tai väärää tapaa lumilautailla. Se oli vapauttavaa ja antoi mahdollisuuden luovuuteen.

Kavereiden kanssa treenaaminen oli arkipäivää, ja haastoimme toisiamme kokeilemaan erilaisia toisiaan vaikeampia haasteita. Lumilautailu kehitti luovuutta ja tekemisen tahtoa tulevaisuutta kohtaan. Se oli äärettömän siistiä aikaa, kun jokainen päivä oli täynnä haasteita ja uuden oppimista. Lumilautailu toi mukanaan unohtumattomia hetkiä ja vahvan yhteisöllisyyden tunteen kavereiden kanssa.”

Onko sinulla ollut mentoria tai esikuvaa, joka on vaikuttanut merkittävästi uraasi ja miten?

”Kaveripiiri oli juniorina todella laaja ja suuri voimavara, sillä yhdessä haastoimme toisiamme laskemaan ja kehittymään. Vaikka tavoitteellinen tekeminen vähän laantui ajoittain, lumilautailun kipinä säilyi vahvana. Vuonna 2009 tapahtunut onnettomuus ja jalkani menettäminen vei minut sairaalaan, missä tulevaisuudesta ei ollut mitään tietoa. Siellä sain suuren inspiraation entiseltä kilpakollegalta, Evan Strongilta.

Evan Strong oli minulle suuri idoli ja mentori. Hänen tekemisensä ja lumilautailu proteesin kanssa innoittivat minua valtavasti. Hänen videoitaan katsellessa tajusin, että elämä ilman jalkaa ei tarkoita esteitä lumilautailulle. Hänen rohkeutensa ja inspiroiva asenteensa sytyttivät lumilautailuni kipinän uudelleen. Näin mahdollisuuden voittaa vaikeudet.

Evan Strong on ollut suuri vaikuttaja ja roolimalli minulle. Hänen esimerkkinsä antoi minulle voimaa ja tavoitteen paralympialaisiin. Hänen ansiostaan löysin uuden suunnan lumilautailussa, mikä jatkuu edelleen. Hän on yksi suurista vaikuttajista lumilautaurallani, ja nimeäisin hänet esikuvakseni.”

Oliko sinulle selvää, että tulet palaamaan lumilautailun pariin onnettomuutesi jälkeen?

”Paluu lumilautailun pariin ei ollut itsestäänselvyys tapaturman jälkeen, mutta nähdessäni Evan Strongin suoritukset lumilaudalla, syttyi minussa valtava kipinä. Se innosti minua ajattelemaan, että elämä jatkuisi ja että voisin vielä lumilautailla. Tämä ajatus toi valtavaa innostusta ja antoi suunnan kuntoutumiselleni.

Vaikka vaikeina päivinä kaikki ei mennyt aina suunnitellusti, lumilautailun unelma ja tuleva mahdollisuus pitivät minut liikkeellä. Kevättalvella 2012 koin olevani valmis palaamaan lumilaudan päälle. Yhdessä vanhan laskukaverin kanssa suuntaamme Joutsenon Myllymäkeen, missä vietimme nuoruutemme ja laskimme paljon. Se oli hetki, jota todella olin odottanut.

Ensimmäiset laskut olivat haastavia, mutta lumilautailijan vahva perusta nousi esiin. Käännökset oikealle ja vasemmalle, liikkeet ja tuntuma tulivat luonnostaan. Se oli maaginen tunne, ikään kuin pala nuoruutta ja mahdollisuutta tehdä jotain, mikä oli jo kerran tuntunut menetetyltä.

Ensimmäinen lasku proteesin kanssa oli valtava voitto ja yksi mahtavimmista mäistä elämässäni. Se vahvisti, että unelma oli totta ja että lumilautailu oli jälleen mahdollista. Näiden vuosien jälkeen voin yhä sanoa, että se hetki lumilaudan päällä proteesin kanssa on yksi elämäni huipuista. Sitä hetkeä en tule koskaan unohtamaan.”

Miten käsittelit vaikeita hetkiä urallasi ja elämässäsi?

”Jatkuvasti tuli hetkiä, jolloin mietin, onko minusta tähän ja onko suuntamme oikea. Tämä on osa normaalia elämää ja urakehitystä. Prosessi on vahvasti sidoksissa siihen, mitä teen, ja analysoin jatkuvasti onnistumisiani. Vaikeina hetkinä kyseenalaistin, miten tämä etenee, mutta opin luottamaan unelmaani ja uskomaan, että pystyn selviytymään vaikeuksista.

Urakehitykseni oli täynnä haasteita ja analysointia. Vaikeinakin päivinä luotin siihen, että pystyn saavuttamaan unelmani. Ensimmäisen kisalaskun jälkeen tunsin loputtoman itseluottamuksen ja vakaumuksen siitä, että pääsen maaliin.

Vaikka vastoinkäymisiä tuli eteen, otin ne haasteina vastaan ja näin ne mahdollisuuksina. Kisan laskeminen Hollannissa marraskuussa 2013 oli äärettömän hieno hetki. Olin raivannut tieni sinne ja onnistuin ensimmäisessä kilpailussani upeasti. Se oli käännekohta kilpailu-urallani ja toi valtavan onnellisuuden tunteen.”

 

Osaatko nimetä urasi hienoimman hetken?                                          

”Ensimmäinen lasku proteesin kanssa oli uskomattoman voimaannuttava hetki, vahvistaen uskoani siihen, että pystyn tähän. Se oli merkittävä kokemus, jonka voisin melkein nähdä urani alkuna, vaikka virallisesti lumilautauraani ei vielä ollut.

Vuonna 2016 kutsukilpailussa X Gameseissa Aspenissa koin itseni ylittämisen kokemuksen. Meitä oli kutsuttu kilpailemaan maailman 12 parasta paralumilautailijaa vastaan samalla radalla, jossa laskivat myös vammattomat kilpakumppanimme. Radan massiiviset hyppyrit ja muodot olivat pelottavia, ja tunsin ensimmäistä kertaa epävarmuutta. Mutta kun päätin luottaa itseeni ja käänsin itseni radalle, kaikki pelot hälvenivät.

Ensimmäinen täysvauhtinen treenilasku radalla oli uskomaton kokemus. Tuntea adrenaliini ja onnistumisen riemu maaliviivan ylittäessä loi voimakkaan tunteen itsensä ylittämisestä. Muistan sen tunteen edelleen, ja se antoi minulle rohkeutta ja luottamusta.

X Gamesin treenilasku oli käännekohta urallani, joka laukaisi flow-tilan ja johti lopulta maailmancupin kokonaiskilpailun voittoihin, tuplamaailmanmestaruuteen 2017 MM-kisoissa ja lopulta paraolympialaisissa Koreassa otettuun paralympiakultaan crossista. Tämä kertoo siitä, kuinka merkityksellinen ja voimakas kokemus se oli minulle urheilu-urallani.”

Millaisena esimerkkinä koet oman urasi olleen urheilussa?

”On hienoa huomata, että olen omalla urallani pystynyt avaamaan ovia ja tuomaan näkyvyyttä vammaisurheilulle. Tärkeintä on ollut herättää kiinnostusta paraurheilua kohtaan ja lisätä ymmärrystä siitä, että paraurheilu on monimuotoista ja jokainen paraurheilija on yksilö omista lähtökohdistaan. Vammaisurheilu ei ole yksiselitteistä, ja jokainen paraurheilija tuo mukanaan oman tarinansa.

Olen ollut mukana monissa hienoissa projekteissa ja saanut loistavia yhteistyökumppaneita, jotka ovat olleet avoimia ja ennakkoluulottomia. Olen kokenut, että olemme pystyneet rikkomaan joitakin raja-aitoja ja luoneet sankaritarinoita matkallamme. Paraurheilijan tietoisuus on kasvanut, ja toivon, että olemme vähentäneet ennakkoluuloja paraurheilua kohtaan.

Työ paraurheilun parissa on edelleen tärkeää, ja koen, että olen ollut osa tätä tärkeää liikettä. Tavoitteena on jatkaa työtä tulevien paraurheilijoiden hyväksi, luoda heille helpompia mahdollisuuksia ja vähentää mahdollisia haasteita. Vaikka en ole enää itse kilparadoilla repimässä starttiporteja, haluan jatkaa auraamista ja olla mukana rakentamassa tulevaisuuden paraurheilijoille selkeää polkua menestykseen.”

Millainen vuosi sinulla on ollut ammattilaisuran päättämisen jälkeen?

”Edelleenkin eletään siirtymävaihetta kilpaurheilu-uran jälkeiseen aikaan. Kilpaurheilijan ura, etenkin lumilautacrossin parissa, oli äärimmäisen intensiivistä aikaa, jossa päivät kuluivat maailmaa kiertäessä, joskus jopa parisataa päivää vuodessa. Painopiste oli yksinomaan siinä, että joka päivä tulisi olla parempi lumilautacrossin urheilija, ja muut asiat jäivät taka-alalle. Nyt arki on muuttunut merkittävästi. Olen kotinurkissa ja isänä parivuotiaalle poitsulle, joka täynnä energiaa. Juoksen hänen perässään ja jaamme hienoja hetkiä, kun hän oppii uusia asioita.

Olen myös viettänyt aikaa Vuokatti-Rukan urheiluakatemiassa lumilautailuvalmentajana. Junnujen kanssa työskenteleminen on tuonut noin kolmekymmentä lumilautailijaa yhteen. Opettelemme lumilautailuasioita ja myös peruselämäntaitoja, valmistaen heitä urheilijaelämään. Uusi vaihe urallani haastaa itseäni, mutta samalla se tarjoaa paljon hienoja hetkiä ja opetuksia.

Siirtymä kilpaurheiluun jälkeiseen aikaan on ollut erilaista, mutta prosessi on edelleen käynnissä. Askelen kerrallaan ja päivä kerrallaan eteenpäin kohti uutta, jännittävää vaihetta.”

Koska olit varma siitä, että haluat päättää upean urasi ammattiurheilijana?

”Pekingin lumilautacrossissa, kun ylitin maaliviivan ja voitin kultamitalin, tuli vahva tunne siitä, että pystyn puolustamaan aikaisempaa cross-kultaani. Voitto Koreassa oli merkittävä, ja se toi ensimmäisen kerran kaulaani olympiamitalin. Vaikka Pekingin ja Korean välillä oli haastavia aikoja, sekä urheilullisesti että henkilökohtaisesti, voitto Pekingissä toi voimakkaan tunteen siitä, että nyt oli aika siirtyä eteenpäin.

Maalialueella koin voimakkaasti, että tämä oli siinä. Omalla ammattiurheilu-urani oli tullut päätökseen. Vaikka en heti tuolloin alkanut kertoa siitä suoraan medialle, annoin itselleni aikaa harkita päätöstäni. Päivä päivältä tuntui siltä, että päätös oli oikea. Pekingin maalialueella minulle selvisi, että kilpaurani oli valmis.

Vaikka treenaamista on ollut ikävä, eikä ole mitään hienompaa kuin laskea mahtavaa crossirataa ja kilpailla tasokkaiden kilpakumppaneiden kanssa. On mahtavaa vetää lasku kilpailussa, kun ympärillä on tasaista kilpailua. Tulevaisuudessa toivon pääseväni kokemaan vielä treeniympäristön, jossa voin jakaa tunteita entisten kisakollegojen kanssa. Vaikka kilpailunumeroa rinnassa ei enää ole, toivon voivani houkutella kollegoita mukaan harjoituksiin ja nauttimaan pienistä kilpailuista. On myönnettävä, että kilpailulappua ei varsinaisesti ole ikävä.”

 

Olit myös viime syksynä kisaamassa koko kansan suosikkiohjelmassa Tanssii Tähtien Kanssa, jossa sijoituitte parisi kanssa toiseksi. Pääset nyt paljastamaan tunnelmia, sekä suosikki tanssisi ohjelmasta!

”Olihan se ihan äärettömän upea fiilis, kun aikoinaan kysyttiin haluaisinko lähteä mukaan tähän. Tietenkin vastasin heti, että todellakin haluan. Sitten kun puhelu oli kiinni rupesin miettimään, että jaha, mitähän nyt menin lupaamaan. Mutta ei todellakaan pettänyt fiilis. Se oli äärettömän hieno syksy, kun pääsi heittäytymään täysin uuteen maailmaan. Tanssiminen oli asia, mitä en ollut juurikaan aiemmin tehnyt, ja se oli äärettömän hieno kokemus.

Se syksy oli henkisesti ja fyysisesti haastavaa, mutta samalla uskomattoman palkitsevaa. Jokainen viikko ja jokainen tanssilaji olivat omalla tavallaan merkityksellisiä ja hienoja. En osaa sanoa, mikä olisi ollut huonoa, sillä jokainen oli omalla tavallaan tärkeä. Ensimmäinen tanssi, quickstep, oli erityisen jännittävä. Jalkani tuntuivat aivan spagetilta ennen tanssia. Mietin alkuun, että pääseekö täältä vielä jotenkin karkuun. Mutta se oli samankaltaista fiilistä kuin lumilautacrossin radalla. Kun starttiportti aukeaa, on mentävä ja tehtävä kaikkensa. Kun muutama päivä aikaisemmin tuntui, ettei osaa mitään, ja yhtäkkiä ensimmäisen tanssin jälkeen tuntui, että osaakin.

Tuona syksynä tuli paljon epävarmuutta, mutta kun uskalsi heittäytyä ja uskoa siihen, että kyllä tästä tulee jotain, niin siitä tuli äärettömän voimakasta. Se matka antoi paljon sekä henkisesti että fyysisesti. Lempitanssia on vaikea valita, mutta ensimmäinen tanssi quickstep ja viimeinen freestyle olivat erityisen merkityksellisiä. Quickstep toi voimaa ja uskoa, kun taas freestyle kiteytti koko Tanssii Tähtien Kanssa -matkan. Meillä oli kaksi todella upeaa pyörätuolitanssijaa koreografiassa mukana.

Matkan lopuksi koettu tunnelma, kun kaikki seisoivat ja taputtivat viimeisen tanssin jälkeen, oli jotain äärettömän hienoa. Se oli ikimuistoinen hetki, joka varmasti jää elämääni. Jotenkin se hetki oli äärettömän iso ja voimaannuttava, mikä jatkui koko tuotannon ajan.”

 

Suur-Hamari heittää haasteen, johon tarvitset vain rohekutta! Suur-Hamarin haaste julkaistaan maanantaina 29.1.2024, joten ota Urheilugaalan sosiaalisen median kanavat haltuun ja pysy kuulolla! Osallistu koko kansan haasteeseen Instagramissa tai Facebookissa ja tägää mukaan @urheilugaala.