Urheilun juurilla: Cheerleader ja nelinkertainen maailmanmestari Emmi Reenkola - Tarina urheilijan ja joukkueen menestyksen taustalla

Emmi Reenkola on kilpaillut paitsi kansallisella myös kansainvälisellä tasolla, saavuttaen useita kultamitaleja ja tunnustuksia. Urheilu-uransa ohessa Reenkola opiskelee Haaga-Heliassa. Hänen tinkimätön sitoutumisensa lajiin on tehnyt hänestä esikuvan monille nuorille cheerleadingin harrastajille. Emmi ei ole vain taitava cheerleader, vaan myös arvostettu joukkuepelaaja, joka innostaa tiimikavereitaan ylittämään itsensä.

Minkälaisena muistat omat ensimmäiset muistosi liikunnan parissa?

Muistan kun isäni vei minut HJK:hon, jossa oli tarkoitus osallistua leikkikerhoon ja aloittaa jalkapallon pelaaminen. Kuitenkin siellä oli monipuolisempi tarjonta itselleni alkulämmittelyissä ja -leikeissä jumpan ja muiden aktiviteettien puolesta. Siitä lähtien kiinnostuin huomattavasti enemmän näistä vaihtoehdoista, kuin itse jalkapallosta.

Miten olet päätynyt cheerleadingin pariin?

Se oli aika perinteinen tilanne. Muutama kaveri oli aloittanut cheerleadingin ja me kaikki harjoittelimme samassa tilassa. Siellä oli sekä telinevoimistelua, että vieressä cheerleadereiden harjoituksia. Itse seurasin hieman sivusta, kun kaverit harjoittelivat cheerleadingiä, ja siinä ehkä eniten kiehtoi samanaikainen yksilösuorittaminen ja joukkueena suoriutuminen koreografioista. Kun taas telinevoimistelu oli hyvin yksilöllistä ja yksinäistä. Se varmasti oli suurin syy sille, miksi päätin lähteä mukaan cheerleadingiin.

Mitä oma joukkueesi merkkaa sinulle?

Seurajoukkue on kuin oma perhe, kun treenataan yhdessä neljä kertaa viikossa. Lisäksi tehdään yhdessä oheisharjoituksia. Kun vietetään paljon aikaa näiden ihmisten kanssa, niin heistä tulee myös treenien ulkopuolella läheisiä ystäviä. He ovat käytännössä ihmiset, joita näen arjessani eniten.

Ketkä ovat olleet sinulle merkittävä henkilöt oman urheilu-urasi taustalla?

Sanoisin, että perhe on ollut tässä todella tärkeä osa. He innostivat minut liikuntaan ja urheiluun jo varhain, ja aluksi he olivat hieman epäileväisiä tästä lajista. He kysyivät tarkasti valmentajilta, mitä cheerleading oikein pitää sisällään, ja heitä huolestutti, että saattaisin vain kannustaa muita joukkueita sivusta sen sijaan, että tekisin itse jotain. Kokeilin lajia hetken aikaa, ja kun vanhempani näkivät, että homma näytti hyvältä, he olivat ok sen suhteen. Sen jälkeen he ovat olleet melkein jokaisissa kisoissani mukana tukemassa ja ovat aina antaneet henkisen tuen ja kannustaneet – sekä tietenkin myös taloudellisesti.

Oletko kohdannut epäilyjä lajisi takia?

Ala- ja yläasteen aikana, laji oli peruskoulun luokkakavereille enemmänkin jotain, josta ei juuri tiedetty. Käytiin keskusteluja siitä, mitä cheerleading oikeastaan on. Sitten siirryin urheilulukioon Pohjois-Haagaan, ja siellä cheerleading ei ollut vielä kovin yleinen laji. Se pysyi edelleen jotenkin marginaalissa eikä ollut millään tavalla massiivinen tai tunnettu laji. Urheilulukiossa, koska kaikki keskittyivät nimenomaan urheiluun, se oli kuitenkin erilainen tilanne. Vaikka laji ei ollutkaan valtava, se oli silti tärkeä osa yhteisöä, jossa kaikki halusivat panostaa omaan lajiinsa.

Tämä vaihe oli myös eräänlainen käännekohta omalla urallani, sillä ympäristö, jossa kaikki halusivat menestyä omassa lajissaan ajoi minutkin mukaan. Jos olisin ollut normaalissa lukiossa, jossa olisi ollut enemmän vaihtoehtoja olisin ehkä kiinnostunut elämässäni muistakin asioista. Urheilulukiossa kuitenkin kaikki olivat niin keskittyneitä urheiluun, että se vei mukanaan. Tämä oli merkittävä käännekohta omassa polussani sillä ympäristö, jossa kaikki halusivat menestyä omassa lajissaan motivoi minua merkittävästi.

Onko urallasi ollut jotain muuta erityistä käännekohtaa?

Vuonna 2012 osallistuessani kootun maajoukkueen toimintaan sain kosketuksen kansainväliseen kilpailuun, mutta varsinaiset ensimmäiset MM-kisani olivat vuonna 2014. Muistan elävästi sen hetken seisomisesta palkintopallilla, kun Yhdysvallat voitti, ja he lauloivat kansallislauluansa. Tuo hetki herätti minussa vahvan halun olla itse siellä, kokea voiton riemu ja edustaa omaa maatani. Se oli käännekohta, jolloin päätin selvästi, että tiedän, mitä haluan – voittaa. Vaikka tavoitteeni tuntui tuolloin vielä kaukaiselta unelmalta se oli samalla konkreettinen hetki, joka syvensi päätöstäni.

Mikä on ollut urasi suurin saavutus ja mitä se sinulle merkitsee?

Ensimmäinen maailmanmestaruuteni on ehdottomasti urani hienoin muisto. Kuitenkin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen kasvavani urheilijana. Tuntuu siltä, että olen jatkuvasti parantamassa suoritustani ja saavuttamassa uusia huippuja. Tiedostan, että on vielä paljon kehitettävää ja teen jatkuvasti töitä näiden kehityskohteiden parissa.

Onko sinulla esikuvia, jotka ovat inspiroineet lajin pariin?

Yhdysvalloissa on eräänlainen cheerleadingin alalaji, All Star Cheer, jossa ei ole esimerkiksi huutoa ja siinä on mukana tanssia. Se on enemmän show-meininkiä. Itse asiassa olen fanittanut tätä lajia juniorivuosistani asti. Tämä on ollut yksi sellainen, jossa olen nyt päätellyt, että tässä lajissa voi olla omalla tavallaan "telinevoimistelun Simone Bileseja" ja "tenniksen Serena Williamseja”. He ovat olleet minulle sellaisia, joita olen ihaillut ja fanittanut. Myös erityisesti Cheer Extreme Senior -joukkuetta, jossa Erica Engelbert ja Maddie Gardner olivat sellaisia, jotka vaikuttivat meille melkein kuin jumalilta.

Oletko kohdannut haasteita urheilu-urasi aikana?

Kokemukseni uupumuksesta tai väsymyksestä liittyy vuoden 2019 loppuun ja vuoden 2020 alkuun, ennen kuin korona iski. Silloin olin jo useamman vuoden tehnyt täysipäiväistä työtä ja yrittänyt samanaikaisesti harjoitella täysillä molemmissa joukkueissani. Tuossa vaiheessa tajusin, että alkoi uuvuttaa ja korona tuli ikään kuin "onnenpotkuna". Vaikka mukana tuli kaikenlaista ikävää, mitä ei olisi halunnut kohdata. pakotti se pysähtymään ja ottamaan hetken hengähdystauon. Jälkikäteen mietin, että koronapandemia antoi minulle mahdollisuuden levätä ja palautua. Se, että en voinut tehdä mitään hetkeen antoi minulle mahdollisuuden rauhoittua. Tämä on varmasti antanut minulle muutaman lisävuoden tämän lajin ja ylipäätään urheilijana olemisen parissa.

Miten tykkäät rentoutua omalla vapaa-ajallasi?

Viikkotasolla treenien jälkeinen iltapala ja Netflixin katsominen ovat minulle henkireikiä. Pyrin tapaamaan kavereita vähintään pari kertaa kuussa. On mukava nähdä myös niitä ystäviä, jotka eivät ole cheerleading-piirissä tai eivät ole enää aktiivisesti mukana lajissa. Isäni kanssa on muodostunut yhteinen juttu jalkapallon katsomisesta, kun vaan aikataulut osuvat yhteen.

Jos saisit nyt mahdollisuuden nousta jonkin toisen lajin huipulle, mikä laji olisi kyseessä?

Olen aina tuntenut pientä telinevoimistelijaa sisälläni ja haaveillut siitä, että kun joku päivä tämä aktiiviura päättyy, voisin palata lajin pariin aikuisryhmän kautta. Ajatus siitä, että voisin ylläpitää taitojani ja jatkaa liikkumista telinevoimistelun parissa vielä uran päättymisen jälkeen, on tärkeä. Samalla ymmärrän täysin, kuinka vaativa laji telinevoimistelu on. Erityisesti korkealla kilpailutasolla. Olen todistanut niiden voimistelijoiden omistautumista ja taituruutta, jotka yksin valmistautuvat kisoihin. Se on äärimmäisen vaativaa, ja huippu-urheilijat ansaitsevat suuren kunnioituksen!

Suomalainen cheerleading on ollut nosteessa viime vuosien aikana. Mitä koet saaneesi lajilta, ja mitä koet itse antaneesi lajille?

Yhteenvetona koen, että olen saanut lajilta valtavasti oppia ja kokemuksia, jotka heijastuvat myönteisesti myös muille elämänalueille. Osaamiseni työyhteisössä ja itsenäinen työskentelyni ovat kehittyneet, ja olen oppinut kohtaamaan erilaisia tilanteita rohkeasti, osaten myös pyytää apua tarvittaessa. Löytäessäni intohimon ja oman vahvuuteni lajin parissa, se on tuntunut valtavan merkittävältä. Kyky tuoda esiin omia vahvuuksia ja osaamista on antanut itseluottamusta ja tietoisuutta omasta potentiaalista. On hienoa, että olen voinut pysähtyä pohtimaan syitä siihen, miksi haluan olla mukana maajoukkueessa ja millaista arvoa tuon lajille omalla panoksellani.

Osallistuminen lajin kehittämiseen ja kyseenalaistaminen ovat olleet minulle tärkeitä arvoja. Haluan olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa positiivisesti lajin kehitykseen ja edistämässä sitä kohti ammattimaisempaa ja kaikille edullisempaa suuntaa.

Tulevaisuudessa toivon voivani jatkaa vaikutusvaltaista rooliani lajin parissa ja mahdollisesti nähdä konkreettisia muutoksia, jotka olen ollut käynnistämässä. Innolla odotan, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan tälle innostavalle matkalle.

Kerro jotain, mitä muut eivät sinusta tiedä!

Koen olevani niin avoin ihminen, että olen varmasti sanonut kaikenlaista ihmisille. Olen aika innostunut politiikasta, erityisesti maailmanpoliittisista asioista. Rakastan lukea erilaisia lehtiä ja artikkeleita, haluan tietää asioista paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin niin syvästi uppoutunut, että en katsoisi muuta. Nämä asiat ovat vain kiinnostavia itselleni.

Mitä haaveilet tekeväsi oman urheilu-uran jälkeen?

On sellainen tunne, että haluan kokeilla tai ehkä ennemminkin palata valmennuspolulle. Pitkään toimin vastuuvalmentajana, kunnes älysin onneksi lopettaa sen urheilu-uran ohella. Haluan ehdottomasti palata sille polulle, mutta samalla haluan myös jonkin muun uran kuin pelkästään tämän lajin parissa. Koen vahvasti halua kokea valmentajan polku uudelleen.

 

Reenkola heittää haasteen joukkueensa kanssa! Reenkolan haaste julkaistaan maanantaina 11.12., joten ota Urheilugaalan sosiaalisen median kanavat haltuun ja pysy kuulolla! Osallistu koko kansan haasteeseen Instagramissa tai Facebookissa ja tägää @urheilugaala. Haasteeseen on aikaa osallistua viikon ajan ja osallistujien kesken arvotaan katsomolippuja 11. tammikuuta juhlittavaan Urheilugaalaan.