Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja
Niemi
Picnic
Taksi Helsinki
Tesla
Tiketti
Clear Channel
Stopteltat
X-SEC
SHT-Tukku - Selja T.
Red events
Sinebrychoff
Sponsor Insight
Urheilutoimittajain liitto
Tahto
Kuntaliitto
Suomen Aktiivisin Työpaikka

Urheilun ilo Aktia – purjehdusta vauvasta vaariin

Urheilugaalassa tänä vuonna korostamme urheilun tuomaa iloa meidän kaikkien elämään. Urheilu on täynnä tunnetta, ja sitä tunnetta ja iloa haluamme tänäkin vuonna elää yhdessä.

Urheilugaalassa tänä vuonna korostamme urheilun tuomaa iloa meidän kaikkien elämään. Urheilu on täynnä tunnetta, ja sitä tunnetta ja iloa haluamme tänäkin vuonna elää yhdessä. Myös Urheilugaalan yhteistyökumppanit ovat luomassa urheilun iloa monin eri tavoin. Oli sitten kyse työpaikkaliikunnasta, yksilöistä, seuroista, huippu-urheilusta tai nuorista. Tässä Urheilun ilo -sarjassa pääsemme tutustumaan paremmin kuinka yhteistyökumppanimme ovat mukana urheilussa.

Aktia tukee urheilua ja luo urheilun iloa monella eri tavalla. Henkilöstötasolla työntekijöitä kannustetaan liikkumaan ja itsenäiset Aktia säätiöt tukevat liikuntaa eritavoin. Aktia on mukana myös sponsoroimassa muun muassa NJK-purjehdusseuraa ja Dicken-käsipalloseuraa. Ovatpa he lähteneet mukaan myös Two Rowing Finns -soutajakaksikon hurjaan Atlantin ylityshaasteeseen.

NJK on pitkän historian omaava pursiseura, jonka juuret ulottuvat aina 1800-luvulle saakka. Seurassa purjehditaan kevytveneistä köliveneisiin ja ensi kesänä aikomus on laajentaa toiminta myös purjelautailuun. Myös harrastajien ikäjakauma on laaja, niin kuin taitotasokin.

”Meillä purjehtijoita on ihan pienistä neljävuotiaista lapsista aikuisiin, sekä vasta aloittavia kuin jo kilpailevia tai aiemmin harrastaneita purjehtijoita,” kertoo NJK valmentaja Pinja Harjunpää.

Kesäisin seura järjestää leirejä, jossa jo aivan pienet lapset saavat kosketuksen omatoimiseen työskentelyyn veneessä. Lisäksi suurin osa seuran toiminnasta tulee nuorista purjehtijoista, jotka kisaavat aina kansainvälisellä tasolla saakka. Yksi näistä nuorista on Erika Aarvala, jonka isoisä sai alun perin lapsenlapsensa kokeilemaan purjehdusta. Eikä ihme, onhan Aarvalan isoisä purjehtinut aina olympiatasolla saakka.

”Kävin kokeilemassa purjehdusta ja siitä se oikeastaan lähti. Kavereita löytyi lajin parista ja ne samat ystävät kannustavat edelleenkin treenaamaan. On huippua mennä aina treeneihin, kun saman intohimon omaavat kaverit ovat siellä odottamassa ja kannustamassa. Itselle haaveena olisi lajin parissa päästä olympialaisiin aivan niin kuin isoisä,” haaveilee Aarvala.

Mutta miten purjehtia treenaa? Tarvitaan tietysti vettä ja vene, mutta Suomessa treeniin tuo lisähaastetta talvi. Meren jäädyttyä täytyy itse lajitreenaus tehdä ulkomailla. Ulkomaan leirit ovatkin tuttuja talven kohteita kilpapurjehtijoille.

”Käytännössä jokainen purjehtii omalla veneellä. Valmentaja on moottoriveneellä auttamassa, jos tulee jotain. Treeneissä yleensä lämmitellään, kierretään rataa ja treenataan tekniikkaa. Lopuksi treeni käydään läpi maissa. Puhutaan siis melko samanlaisesta rytmistä kuin muissakin lajeissa. Tavoitteena on terve ja iloinen urheilija, eli myös fysiikkaa treenataan maissa. Tällaisena treeninä käy salitreeni, pilates ja varsinkin talvella uidaan myös paljon,” kertoo Harjunpää.

Myös purjehduksessa on tärkeä treenata itseä monipuolisesti. Kaikki lajit tukevat toisiaan ja vahvistavat näin omaa ykköslajia.

”Kokeilkaa eri lajeja. Itsellekään purjehdus ei ollut ensimmäisenä se ykköslaji vaan se kehittyi sellaiseksi ajan myötä. Kokeile ja treenaa eri lajeja ja nauti siitä,” muistuttaa Aarvala.

”Todellakin rohkeasti kokeilemaan muutakin kuin omaa sydänlajiaan. Kaikki urheilu tukee toisiaan ja tekee vahvemman urheilijan. Urheilusta tulee kuitenkin aina hyvä fiilis. Vaikka olisit lähtenyt treeneihin ja fiilis ei olisikaan 10/10, niin treenin jälkeen olo on parempi,” jatkaa Harjunpää.

”Ja pitää keskittyä siihen että urheilu antaa enemmän kun ottaa,” vinkkaa vielä Aarvala.

Unohtumattomia tähtihetkiä 16. tammikuuta 2025!

Urheilugaala

Helsingin Jäähalli

Tutustu Ehdokkaisiin

Kuka pokkaa arvostetun Uno-pokaalin Urheilugaalan humussa tänä vuonna? Tutustu ehdokkaisiin ja heidän saavutuksiinsa!

Äänestä Sykähdyttävin Urheiluhetki

Mikä sinua on sykähdyttänyt urheilussa tänä vuonna? Vaikuta Urheilugaalan palkittaviin äänestämällä Sykähdyttävintä Urheiluhetkeä!

Tapahtumaa järjestämässä

Pääyhteistyökumppanit

Osuuspankki
Ilta-Sanomat
Veikkaus
Helsinki
Rajupaja

Oikeudenhaltijat

Yle
Olympiakomitea
Suomen Paralympiakomitea
Veikkaus

Liity ykkösketjuun!

Tilaa Urheilugaalan uutiskirje ja kuule urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmät tarinat.