Suomen urheilun Hall of Fame sai neljä uutta jäsentä
Sami Hyypiä, Juha Kankkunen, Mika Kohonen ja Riitta Salin ovat Suomen urheilun Hall of Famen uudet jäsenet.
Uudet jäsenet julkaistiin sunnuntaina 7.1. Ylen Urheilustudiossa.
”Varsinainen palkitseminen toki tapahtuu juhlavasti torstaina Urheilugaalassa, mutta halusimme jatkaa viime vuonna aloitettua käytäntöä, jossa julkistamme nimet jo etukäteen. Näin saamme suomalaisen urheilun juhlaviikon käyntiin hyvissä ajoin ja ennen muuta jokaiselle palkittavalle maksimaalisesti heidän ansaitsemaansa kunniaa”, kertoo Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja.
Kunniagalleriaan nimettävien sukupolviemme urheilun sankareita koordinoi Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO. Varsinaisista valinnoista päättää vuosittain Hall of Fame -valiokunta ja uudet jäsenet palkitaan vuosittain Urheilugaalassa.
Urheilugaalaa vietetään ensi torstaina 11.1.2024 Helsingin Jäähallissa. Urheilun juhlaa pääset viettämään tapahtumaan osallistumisen lisäksi kotisohvalta, sekä Urheilugaalan sosiaalisen median kanavien välityksellä. Illan suoraa tv-lähetystä voit seurata Yle TV2:lla ja Yle Areenassa kello 20 alkaen. Sitä ennen Yle Areenassa voi seurata jo alkuillan palkitsemisia kello 18 alkaen.
Uudet Suomen urheilun Hall of Fame -jäsenet esiteltynä:
RIITTA SALIN (s.1950)
yleisurheilu, pikajuoksu
Riitta Salin on tehnyt suomalaista urheiluhistoriaa juoksemalla pikamatkojen maailmanennätyksen. 400 metrin Euroopan mestaruus Roomassa 1974 tuli ajalla 50,14, joka olisi yhä edelleen arvokisoissa kovaa tasoa.
Salin juoksi Suomen naisten 4x400 metrin viestijoukkueessa viisissä arvokisoissa vuosina 1969–1976, kolmesti EM-kisoissa ja kahdesti olympialaisissa. Joka kerta Suomi ylsi pisteille, ja paras saavutus myös viestijoukkueelle osui Rooman EM-kisoihin 1974, joissa Salin ankkuroi Suomen naiset hopealle edelleen voimassa olevalla Suomen ennätysajalla.
Kilpauransa jälkeen Riitta Salin palasi vielä yleisurheilun pariin ja toimi Suomen Urheiluliiton hallituksessa vuodet 1990–1997, joista neljä kautta hallituksen varapuheenjohtajana. 1990-luvun alussa hän kuului yhden kauden myös Suomen Olympiakomitean valtuuskuntaan.
Riitta Salin valittiin Vuoden urheilijaksi huippuvuotenaan 1974, vasta historian toisena naisurheilijana.
JUHA KANKKUNEN (s.1959)
autourheilu, ralli
Nelinkertainen ralliautoilun maailmanmestari Juha Kankkunen on ainoa suomalaiskuljettaja, joka on voittanut henkilökohtaisen MM-tittelin kolmen eri tallin autoilla. Hän on myös noussut MM-ralleissa palkintokorokkeelle suomalaiskuljettajista useimmin, 75 kertaa.
Jyväskylän Suurajojen maisemissa Laukaassa syntynyt ja kasvanut Juha Kankkunen voitti ensimmäisen rallin MM-sarjan osakilpailun kaukana kotikulmilta, kun hän vei vuoden 1985 Safari-rallin Keniassa. Seuraavalla kaudella 1986 Kankkunen saavutti Peugeotilla jo maailmanmestaruuden.
Vuosien 1987 ja 1991 maailmanmestaruudet Kankkunen ajoi Lancialla. Vuoden 1993 mestaruus tuli Toyotalla ja samalla automerkki sai historiansa ensimmäisen merkkimestaruuden. Kaikkiaan Kankkunen otti urallaan 23 MM-osakilpailuvoittoa.
Juha Kankkunen valittiin ensimmäisenä ralliautoilijana Vuoden urheilijaksi voitettuaan neljännen maailmanmestaruutensa vuonna 1993.
SAMI HYYPIÄ (s.1973 )
jalkapallo
Sami Hyypiä saavutti urallaan voitot niin Mestarien liigassa, UEFA-cupissa kuin maailman vanhimmassa jalkapallokilpailussa, Englannin FA-cupissa.
Voikkaan Pallo-Peikoista ponnistanut Sami Hyypiä pelasi Veikkausliigassa kotiseudun seuran Myllykosken Pallon väreissä neljä kautta 1992–1995. Heti vuonna 1992 keskuspuolustaja Hyypiä nousi myös Suomen miesten maajoukkueeseen, jossa hänelle kertyi kaikkiaan 105 ottelua 19 kauden aikana.
Sami Hyypiän ammattilaisura eteni 1990-luvun lopulla Alankomaiden liigan Willem II:n kautta Englannin Valioliigaan ja maineikkaaseen FC Liverpooliin, jossa Hyypiä pelasi yhteensä yli 450 ottelua vuosina 1999–2009. Liverpoolin punapaidassa hän ylsi myös Mestarien liigan voittoon vuonna 2005.
Hyypiä päätti peliuransa Bayer Leverkusenissa ja siirtyi siellä suoraan pelaajasta seuran valmentajaksi.
Maailman parhaiden puolustuspelaajien joukkoon noteerattu Hyypiä toimi kapteenina niin seurajoukkueissaan kuin Suomen maajoukkueessakin.
Hyypiä valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi 2001 sekä heti valmentajauransa aluksi Vuoden valmentajaksi 2012.
MIKA KOHONEN (s.1977)
salibandy
Nelinkertainen salibandyn maailmanmestari ja lajin kymmenkertainen MM-mitalisti Mika Kohonen valittiin urallaan viisi kertaa maailman parhaaksi salibandypelaajaksi.
Useiden tilastojen kärkimies Kohonen pelasi ennätykselliset 194 miesten maaottelua, joista hän keräsi niin ikään ennätykselliset 255 tehopistettä.
Kotimaan liigassa Kohonen edusti urallaan yhtä kautta lukuun ottamatta kotikaupunkinsa seuraa Jyväskylän Happeeta.
Neljännesvuosisadan mittaisesta urastaan huipulla Kohonen pelasi Ruotsin liigassa kaikkiaan 16 kaudella, joista 10 kautta uppsalalaisen Storvreta IBK:n riveissä. Näihin vuosiin osuivat viisi valintaa (2005, 2009, 2010, 2011 ja 2012) maailman parhaaksi pelaajaksi ruotsalaisen Innebandymagazinetin äänestyksissä.
MM-tasolla Kohonen edusti Suomea 11 kertaa vuosina 1998–2018 ja hän nousi myös MM-tilastoissa Suomen kaikkien aikojen parhaaksi pistemieheksi. Mika Kohonen on ensimmäinen salibandyn edustaja Suomen urheilun Hall of Famessa.
Julkaistu 07.01.2024