Suksihuollon Mestarit: Antero Nuuttila ja Reino Holck
Urheilugaalassa elämäntyöstä suksihuoltajina palkitut Reino Holck ja Antero Nuuttila äimistelevät yhä pokattuja Uno-palkintoja
Teksti: Annika Uusikari & Ellinora Pelamo Kuva: Risto Musta / Duotone
Urheilugaalassa elämäntyöstä suksihuoltajina palkitut Reino Holck ja Antero Nuuttila äimistelevät yhä pokattuja Uno-palkintoja. Intohimoisen hiihtoharrastuksen kautta syntyneet elämäntyöt suksihuoltotiimeissä ovat antaneet Reinolle ja Anterolle kasan tarinoita kerrottavaksi nuoremmalle sukupolvelle.
”Ei sitä olisi uskonut mitenkään, millainen seikkailu harrastuksesta sitten tuli”, Holck hämmästelee.
Muoniossa asuva Reino Holck ja Orimattilassa asuva Antero Nuuttila eivät osanneet odottaa edes kutsuja Urheilugaalaan.
”Totesin postinkantajalle, että taas mainoksia, kun gaalakirje ilmestyi käteeni. Tajusin vasta jälkeenpäin, että sehän oli kutsu”, Holck toteaa.
Holck tunnustaa harkinneensa saapumistaan tammikuussa järjestettyyn gaalaan.
”Mietimme vielä vaimon kanssa, että kannattaako täältä Muoniosta sinne Helsinkiin asti lähteä. Kyllä kannatti!” Holck naurahtaa.
”Tuntuu upealta, että urheilussa myös taustajoukkoja aletaan arvostaan. Eihän noita Unoja niin hirveästi jaeta”, Nuuttila myhäilee.
Holck on toiminut maastohiihdon parissa, kun taas Nuuttila on työskennellyt enemmän mäkihyppääjien suksihuoltajana. Yksilölajit, kuten maastohiihto ja mäkihyppy, ovat pitkälle tiimityötä, jotka vaativat estotonta yhteistyötä niin valmentajan, urheilijan kun muun tiimin kanssa.
”Testijoukot testaavat sukset. Käymme paljon keskustelua suksen toimivuudesta koko porukalla. Myös säätä pitää osata ennakoida. Onneksi nykyään säätutkat ovat melko pettämättömiä”, sanoo Holck.
Nykypäivänä lumilatu on vaihtunut mäkitornissa jäälatuun. Tämän myötä työnkuva suksihuoltajana on muuttunut. Sääolosuhteet eivät enää vaikuta samalla tavalla kuin ennen ja voitelut tehdään melko samalla tavalla kisoista riippumatta.
Antero Nuuttilan omistautuminen hiihdolle alkoi jo varhain lapsuudessa. Silloin koulumatkat hiihdettiin ja ladut raivattiin hiihtämällä itse. Nuorimies hiihti kilpaa maastohiihdossa mutta teini-ikäisenä muut mielenkiinnot veivät huomion muualle. Armeijan jälkeen Nuuttila löysi jälleen kipinän hiihtoon, joka jatkui kansallisella tasolla sekä Euroloppett-hiihdoissa aina 90-luvun alkuun asti.
”Oman hiihtämisen jäädessä, päätin mennä kuitenkin suksivoitelukurssille vuonna 1991. Siitä asti olen tehnyt satunnaisia maastosuksien voiteluita, ja siitä vähitellen aloin voidella mäkisuksia”, Nuuttila sanoo.
Ura alkoi avautua monien tuttavien ja sattumien kautta. Nuuttila tapasi yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajan sattumalta ystävänsä häissä. Tämän kohtaamisen myötä avautui paikka yhdistetyn ja mäkijoukkueen suksihuoltajaksi ja myöhemmin pesti huoltopäälliköksi mäkijoukkueeseen.
Parin vuoden työpestin päätyttyä Japanin mäkijoukkueen huoltotehtävissä vuonna 2008 Nuuttila palasi Suomen yhdistetyn maajoukkueen huoltotiimiin. Nykyään Nuuttila tekee satunnaisia voitelukeikkoja, mutta kulta-aika suksihuoltajana on ohitse.
”Kaikki loppuu aina jossain kohtaa, ja vaihtelu virkistää” Nuuttila toteaa.
Nykyään Nuuttila keskittyy omiin harrastuksiin: hiihtämiseen, lavatansseihin ja karaokeen.
”Sain muista harrastuksistani johtuen eräällä kisareissulla lempinimekseni Travolta” Nuuttila nauraa.
Samaan aikaan Muoniossa, ”VIP-aitioksi” kutsuttu kotisohva on vallattu ja maksukanavat viritetty kisatunnelmaan. Reino Holck on päättänyt katsoa kaikki hiihtokisat kotoaan Muoniosta.
”No tuossa katseltiin hiihtoa telkkarista. Lähdimme myös hiihtämään vaimon kanssa mökkisaareen grillaamaan makkarat. Kyllä täällä Lapin maisemissa sielu ja mieli lepäävät”, Holck sanoo.
Holckin mukaan nykyään on taas aikaa nauttia itse hiihdon katselemisesta ja sen harrastamisesta. Menneet vuodet ovat olleet työtäyteläisiä niin hiihtoleirien, kuin suksihuoltotöiden parissa.
Myös Holck on pikku pojasta lähtien harrastanut hiihtoa. Hän menestyi kilpatasolla maastohiihdossa ja tunnettiin yleisesti kovana urheilumiehenä jo nuoresta miehestä lähtien.
Kaikki sai kuitenkin alkunsa Holckin toimiessa rajavartijamiehenä Lapin rajavartiostossa. Rajavartijana ja hiihdon ammattilaisena tunnettu Holck valittiin Presidentti Kekkosen joukkoihin suksihuoltajaksi.
”Siinä me hiihdimme peräkanaa, Kekkonen etujoukoissa ja minä peräpäässä. Tauolla huolsin ja voitelin sukset sään mukaiseksi”, Holck muistelee.
Elämänsä luonnon helmassa viettänyt Holck on oppinut aistimaan sään muutoksia.
”Entisaikaan täytyi itse aistia mihin sää on muuttumassa. Kyllä siinä oppi tuntemaan ilmavirrat ja reagoimaan suksien voiteluun”, Holck tuumaa.
Rajavartijatyön ohella Holck toimi aktiivisesti harrastehiihdon parissa ja järjesti leirejä hiihtäjille muun muassa Kilpisjärvellä. Ei mennyt aikaakaan, kun puhelin soi ja Holck pyydettiin ampumahiihtäjien taustajoukkoihin suksihuoltajaksi. Hiihtäjien keskuudessa perinteiksi muodostuneet Kilpisjärven hiihtoleirit poiki Holckille paikan myös maastohiihtojoukkueeseen, jossa mies teki tiivistä yhteistyötä Aino-Kaisa Saarisen ja Sami Jauhojärven kanssa.
”Sain toimia hiihtäjille myös pienesti isällisessä roolissa. Järjestin paljon asioita, jotka eivät kuuluneet työhöni. ” Holck kertoo.
Tiivisyhteistyö muodostui myös elämän mittaiseksi ystävyydeksi. Holck antoi mahdollisuuden hiihtäjilleen majoittua luonaan ja tulla harjoittelemaan Muonion keväthangille.
”Aikku aina soitti, että mä tulisin nyt teille”, Holck naurahtaa.
Saarinen ja Holck pitävät vielä tänä päivänä paljon yhteyttä toisiinsa.
Rajavartijatyö mahdollisti kisakaudella virkavapaat ja siirtymisen aikaisin eläkkeelle. Holck pääsi elämätyönsä pariin aina maailmancupeista Olympialaisiin ja muihin arvokisoihin. Nykyään Holck nauttii itse hiihtämisestä ja tarjoaa Muoniossa kuntohiihtäjille mahdollisuuden tuoda sukset voideltavaksi.
”Tuolla on kamppeita verstas täynnä. Vastaus on aina myöntävä, kun joku kysyy, että saako tuoda sukset huollettavaksi, vaikka en enää kilpatasolla suksia aiokaan huoltaa”, Holck sanoo.
Maastohiihdon ja mäkihypyn tulevaisuus huolettaa kumpaakin hiihdon elämäntyöläistä.
”Nuo nykynuoret hengästyy jo suksien kantamisesta”, Holck napauttaa.
Nuuttila sen sijaan haluaa muistuttaa nuoria siitä, ettei kaiken tarvitse aina edetä huipulle asti. Lapsuuden harrastus voi jäädä osaksi elämää vuosikymmeniksi, vaikka menestystä arvokisoista ei ole. Tästä Nuuttilalla on ainakin yksi Uno-palkinto todisteena.
”Pääasia että pitää harrastusta aktiivisesti yllä, verkostoituu ja järjestää vaikka pieniä piirikisoja kavereiden kesken”, Nuuttila kannustaa.
Kumpikin hiihdon uranuurtajista toivoo, että suomalaiset kansallislajit; hiihto ja mäkihyppy, säilyttäisivät suosionsa suomalaisten keskuudessa niin kilpa- kuin harrastetasolla.
”Hieman huolestuttavalta näyttää, mutta onneksi meillä on loistavia esimerkkejä lajien parissa edelleen, kuten esimerkiksi Iivo Niskanen ja Ahosen poika”, Holck ja Nuuttila myhäilee yhdestä suusta. Nuuttila uskoo myös naisten mäkihypyn nostavan suosiotaan tulevina vuosina.
”Kyllä meidän täytyy Reinon kanssa Uno-kahvit ja –konjakit palkintojen kunniaksi juoda. Yllättävän harvoin olemme kisamatkoille törmänneet, mutta sen mitä olemme, niin loistavasti tulemme juttuun”, Nuuttila toteaa.
Julkaistu 03.04.2017
Kommentointi
Voidaksesi kommentoida artikkelia, kirjaudu sisään palveluun. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, rekisteröidy.