Koko elämänsä urheilleelle Perttu Purhoselle intohimon kipinä urheiluun on syttynyt jo pienenä poikana: ”Minut piti herättää yöllä katsomaan Virénin suoritusta.”

Urheilu tuo meitä yhteen ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jo antiikin Kreikassa urheilu keskeytti sodat ja kasasi kansat yhteen seuramaan sankareitaan. Urheilussa opittu yhteisöllisyytemme jatkuu aina työelämään saakka. Eikä se ole ainut samaistumispinta. Tavoitteellisuus ja tulosten tekeminen. Tarvitsemme maaleja, päämääriä ja rimoja ylitettäviksi. Tämän tietää myös Taaleri Varainhoidon toimitusjohtaja Perttu Purhonen, joka on luonut pitkän uran finanssialalla ja siinä samalla pitänyt rakkaan intohimon, urheilun lähellä.

”Urheilu on aina ollut minulle tietyllä tavalla suorittamista ja tavoitteiden asettamista. Asetan itselleni tavoitteita joita kohti pyrin. Samaa ajatusmaailmaa on meillä Taaleri Varainhoidolla. Asetamme selvän maalin ja konkreettiset tavoitteet tekemiselle,” vertaa Perttu Purhonen.

”Mitä muuten urheiluun tulee, sanoisin olevani oikea urheiluhullu,” naurahtaa Purhonen.

Urheilu on myös suuria tunteita ja elämyksiä. Liittyivät nuo urheiluhetket omiin suorituksiin koulun hiihtokisoissa tai idoleidemme suorituksiin urheilun näyttämöillä. Urheilun synnyttävät tunteet ovat niin syviä, että muistamme kokemiamme urheiluhetkiä aivan pienestä saakka.

”Elämyksellisiä urheiluhetkiä on todella paljon. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin muutama hetki. Muistan selvästi vuonna -76 Montrealin Olympialaiset ja Lasse Virénin, oman idolini juoksun. Olin kuusi- tai seitsemänvuotias ja minut piti herättää yöllä katsomaan Virénin suoritusta,” muistelee Purhonen

”Myös Maailmankisoissa Olympiastadionilla vuonna -77, mieleen on jäänyt stadionin pauhu, kun kenialainen juoksija Samson Kimobwa juoksi 10 000 metrillä maailmanennätyksen ajalla 27.30 ja risat. Se yleisön kannustus ja tuki tätä juoksijaa kohtaan, joka ei muuten ollut pärjännyt jäi pikkupojalle mieleen. Yleisössä tehtiin jopa aaltoja,” naurahtaa Purhonen.

”Näitä hetkiä on vaikka kuinka monia, mutta se vain kertoo kuinka merkityksellistä ja tunteita herättävää urheilu meille on.”

Se, miksi urheilu koskettaa meitä näin syvästi liittyy usein omaan samaistumispintaan. Jokainen joka on urheillut, pystyy tuntemaan ne onnistumisen ilon hetket, mutta myös ne epäonnistumiset ja tappion hetket. Jatkuva palautteen saaminen ja itsensä ponnistelu äärirajoille tavoitteiden saavuttamiseksi. Tiedämme myös kuinka paljon työtä tarvitaan saavuttamaan pienimmätkin tavoitteet.

”Ensimmäiset mielikuvat urheilusta on jääkentiltä viisivuotiaana ja lopulta jääkiekko veikin mennessään aina 22 -vuotiaaksi saakka. Loukkaantumisten myötä lopetin jääkiekon, mikä oli ollut päälajini. Tämän jälkeen löysin kuitenkin kaukalopallon, mitä pelaan edelleen, tällä hetkellä 40-50 vuotiaiden sarjassa. Kohta onkin tullut jo pelattua kaukalopalloa 30 vuotta,” hymähtää Purhonen.

”Lajien kirjo on ollut kattava. Olen pelannut myös jalkapalloa, koripalloa ja pingistä, sekä harrastanut myös karatea. On tullut myös käytyä hiihto- ja maastojuoksukisoissa. Juoksu oli kyllä sellainen mikä on kiinnostanut nuoresta saakka ja olenpa käynyt Tukholmassa juoksemassa yhden maratoninkin,” kertoo Purhonen.

Mutta mitä tarkoittaisi tälle koko elämänsä urheilleelle ja urheilusta elämyksiä saaneelle miehelle jos urheilu loppuisi kokonaan?

”Urheilun loppumisella olisi todella suuri merkitys. Jo pelkästään oman liikkumisen loppuminen vaikuttaisi selkeästi vireystilaan ja hyvinvointiin. Lopulta, kun miettii, aika paljon päivän aikana jo pelkästään keskustelunaiheet liittyvät urheiluun. Se on helppo tapa aloittaa keskusteluita ja on selkeästi yhdistävä tekijä. Ei oikeastaan ole väliä missäpäin maailmaa olet, yleensä aina seurataan urheilua jollain tasolla. Urheilussa löytyy vain niin paljon intohimoja,” pohtii Purhonen.