Uno Suomen aktiivisimmalle työpaikalle

Teksti: Annika Uusikari
Kuva: Henri Juvonen


Urheilugaala kasvaa uudella palkintoluokalla, jonka tarkoituksena on kannustaa yrityksiä työhyvinvoinnin panostamiseen.

 

Olympiakomitea on järjestänyt Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailua jo vuodesta 2006. Tänä vuonna palkinto saa lisäarvostusta, kun voittaja palkitaan tulevassa Urheilugaalassa.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun tarkoituksena on lisätä liikettä suomalaisille työpaikoille ja näin parantaa työntekijöiden terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia.

Olympiakomitean puheenjohtaja ja Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallion mukaan liikunnalla on kiistaton merkitys niin hyvinvoinnin lähteenä kuin työkyvyn edistäjänä.

”Liikunnalla on siten iso merkitys koko Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle”, Ritakallio kertoo.

Työntekijöiden hyvinvointi lisää työn tuottavuutta ja terveyden ylläpitäminen tuo säästöjä.

Työkyvyttömyydestä johtuva tekemätön työ maksaa suomalaisyrityksille noin 4,3 miljardia vuodessa. Työkyvyn ylläpito on siis erittäin tärkeää myös yrityksille”, Ritakallio jatkaa.

Kilpailuun voi osallistua täyttämällä sähköisen kyselyn netissä. Jos yritys saa 50 prosenttia kartoituksen pisteistä, sille myönnetään Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti tunnustukseksi hyvin toteutetusta liikuntaohjelmasta.

Tämän jälkeen vuorossa on palautekeskustelu, jossa käydään läpi työpaikan vahvuudet ja kehittämiskohteet. Näin yritys saa konkreettisia toimenpide-ehdotuksia henkilöstön aktivoimiseen ja liikuntaohjelman kehittämiseen.

Yritykset voivat ilmoittautua mukaan 1.12. asti. Voittajan valitsee raati, johon kuuluvat Olympiakomitean lisäksi muun muassa Työterveyslaitoksen, UKK:n ja Suomen Yrittäjien asiantuntijoita. Voittaja palkitaan Urheilugaalassa tammikuun 18. päivä.


Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun voi osallistua tästä linkistä.