Yhteistyökumppanit

  • Valio - Urheilugaala
  • Ilta-Sanomat - Urheilugaala
  • Taaleri Varainhoito - Urheilugaala
  • Helsinki - Urheilugaala
  • Aava - Urheilugaala
  • Bright - Urheilugaala
  • 10.fi - Urheilugaala
  • ClearChannel - Urheilugaala
  • Niemi - Urheilugaala
  • Stopteltat - Urheilugaala
  • Coloro - Urheilugaala
  • Nolla - Urheilugaala
  • Lumi Medical - Urheilugaala
  • Sponsor Insight - Urheilugaala
  • Urheiluopistosäätiö - Urheilugaala
  • Kauppaneuvos Kalle Kaihari Tukisäätiö - Urheilugaala
  • Urheilumuseo - Urheilugaala
  • Urheilutoimittajain Liitto - Urheilugaala
  • Yle - Urheilugaala
  • Veikkaus - Urheilugaala
  • Starsquad - Urheilugaala
  • Olympiakomitea - Urheilugaala
  • Paralympiakomitea - Urheilugaala

Petter Kukkoselle urheilu on koko elämä: ”Valmentajana tulee pohdittua, miten lajille kävisi, jos urheilu loppuisi”

Pureva pakkanen, Lieksan hiihtomaastot ja hyppyrimäen laki. Tuo ympäristö ja mäkikoulu, joka käynnistettiin Lieksassa vuonna 1988, pojan ollessa 7-vuotias, ovat avaimet siihen, että yhdistetyn joukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen elää ja hengittää urheilua edelleen.

”En muista aikaa, etten olisi ollut urheilussa jollain tavoin mukana, ja kaikki ihmisetkin elämässäni kytkeytyvät tavalla tai toisella urheiluun,” Kukkonen kuvailee.

Seuratyössä aktiivinen isä vei pojan mukanaan hiihtämään, sitä seurasi huippu-urheilu-ura, sitten opiskelu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä ja nyt työ valmentajana. Liikunnan ja jatkuvan kehittymisen riemu, urheilussa mukana olleet kaverit ja vanhempien kannustus saivat pojan innostumaan – ja tietysti keskeinen rooli oli isoilla idoleilla. 

”Halusin hiihtää samalla tavalla kuin urheilutähdet ja imin heistä mallia. Sellainen rokkitähtifiilishän heitä katsellessa tuli,” Kukkonen kertoo.

Matti Nykäsen Calgaryn suurmäen hyppyä Kukkonen kertoo kelaillensa uudestaan ja uudestaan ainakin sata kertaa – niin, että samalla hän oppi selostamaankin sen sanatarkasti. Ja juuri tuo Nykäsen Calgaryn olympiakultaan johtanut hyppy on edelleen Kukkoselle kaikkien aikojen urheiluhetki.

Omalla urheilu-urallaan Kukkonen saavutti Suomen tason menestystä, muttei kuitenkaan yltänyt itse urheilijana ihan kovimmalle tasolle.

”Muistan, miten epäonnistuneitten kisojen jälkeen istuttiin kohtalotoverin kanssa saunassa, ja huomasin siinä jo antavani hänelle vähän vinkkejä valmennuksellisesta roolista käsin: mietittiin mikä meitä vaivaa, kun ei pärjätä muille. Siitä vähitellen tämä kiinnostus valmentajan työtä kohtaan lähti, hyvin luontaisesti,” hän muistelee.

 

Historia osoittaa, että urheilukin voi loppua

Mutta mitä jos urheilua ei olisikaan: mitä tekisi mies, joka on antanut koko tähänastisen elämänsä urheilulle?

Koronakevät antoi jo pienen maistaisen tästä, vaikka Kukkosen mukaan kevään pysähdys vaikutti lopulta aika vähän yhdistetyn urheilijoihin. Kausi oli jo loppuvaiheessa ja koronan takia peruuntui vain yksi kisa. Valmennukseen löydettiin nopeasti uusia muotoja. Keväällä valmennettiin etäyhteyksillä ja matkustelu treenileireille ulkomaille jäi väliin. 

”On sitä omassa päässä tullut pohdittua tätä asiaa. Mitä minä tekisin ja erityisesti: mitä lajillemme kävisi?” 

Jälkimmäiseen kysymykseen Kukkosen näkemys on selvä. Koska yhdistetty on pieni laji, jos sen tuki kuihtuisi, sponsorit lähtisivät tai esimerkiksi sitä ei enää televisioitaisi tai ei päästäisi Olympialaisiin, laji kuihtuisi. Se olisi kuolinisku.

”Henkilökohtaisesti minulla on toki vaihtoehtoja: olen aktiivinen asuntosijoittaja ja kirjoittanut kirjan, ja niihin käyttäisin varmasti enemmän aikaa.”

Vaikka tuntuu melko mahdottomalta miettiä, että urheilu voisi kokonaan loppua, se ei ole Kukkosen mukaan ihan tuulesta temmattu ajatus. Ihmiskunnalla on kokemus siitä, että huippu-urheilua ei ole.

”Kirjassani Oliivipuut eivät koskaan kuole esimerkiksi palataan ihan todellisen elämän tapahtumiin, olympiakisojen historiaan, jotka Rooman keisari kielsi pakanallisina juhlina 300-luvulla. Näin myöskään olympialaisia ei enää saanut järjestää. Vasta 1500 vuotta myöhemmin, vuonna 1896 Olympialaiset järjestettiin jälleen ja ensimmäistä kertaa nykyaikaisessa muodossa Kreikassa,” Kukkonen kertoo.

Urheilun jatkumisen haasteita Kukkonen tai hänen valmennettavansa eivät koronankaan pysäyttämänä jääneet liiaksi pohtimaan.

”Aika vähän näistä on poikien kanssa puhuttu. Tämä on vakava asia, mutta koska se ei ole meidän käsissä, olemme päättäneet keskittyä eteenpäin menemiseen annettujen raamien puitteisssa ja kehitetty uusia tapoja treenata ja tehdä,” hän kertoo.

 

Valmentajan työ on kutsumus

Oman tiimin arjesta ja tekemisestä löytyvät myös Kukkoselle sykähdyttävimmät urheiluhetket.

”Kun urheiljat pärjäävät tai kun näen heidän kehittyvän ja lähestyvän omaa potentiaaliaan, ollaan valmentajan työn ytimessä ja siinä, miksi tätä työtä teen. Eihän sitä tunnetta voi rahalla ostaa, kun kilpailutapahtumissa oman urheilijan kisa päättyy mitaliin,” hän toteaa.

Valmentajana Kukkonen pääsee elämään ja kokemaan urheiluhetkiä tavallista urheilun seuraajaa vieläkin syvemmin. 

”Kun on niin syvällä tässä lajissa ja tekemisessä sekä tuntee kaikki niin läheisesti, nuo huippujen ja notkahdusten hetket tuntee itsekin hyvin voimakkaasti. Vaikea kuvitella mistä muusta työstä voisi saada tällaista fiilistä, missä ne kiteytyisi noin rajuiksi fiiliksiksi ja tunteiden ääripäiksi. ”

Ja se on Kukkosen mielestä hienointa, mitä elämässä voi olla. Siksi, jos urheilua ei olisi, putoaisi iso pala elämästä pois.