Kunniagalleriaan nimetyt

Veikko Kankkonen (s. 5.1.1940) saavutti 1964 ensimmäisenä suomalaisena mäkihyppääjänä kaksi mitalia yksistä olympiakisoista.

Kankkonen oli myös ensimmäinen suomalaishyppääjä, joka hallitsi maailmalla kokonaista kilpailukautta.

Hiihtourheilun ensimmäiset oppinsa syntymäseudullaan Sotkamossa kerännyt nuorukainen varttui menestyväksi mäkihyppääjäksi lajin suomalaisessa keskuspaikassa Lahdessa. Hiihtoseuran vanhempien punapaitojen vanavedessä hänestä kasvoi Salpausselän kisojen voittaja jo 20-vuotiaana.

Parhaana talvenaan 1964 Kankkonen voitti kaiken mahdollisen: Keski-Euroopan mäkiviikon, olympiakultaa ja -hopeaa Innsbruckissa sekä ykköstilat Salpausselän ja Holmenkollenin kisoista. Kolmissa peräkkäisissä olympiakisoissa 1960, -64 ja -68 kilpaillut Kankkonen kuului ennakkosuosikkeihin Oslon MM-kisoissa 1966, mutta loukkaantui harjoituksissa. Salpausselän kotimäessä hän voitti 1960-luvulla kaikkiaan viisi kertaa.

Mäkihypyn rinnalla Kankkonen pelasi kahdella kaudella pesäpalloa ylimmällä sarjatasolla Lahden Maila-Veikoissa. Hän voitti sarjan kunnaritilaston 1963. Hyppyuran jälkeen Kankkonen saavutti golfissa SM-joukkuepronssia 1977 ja hopeaa vuotta myöhemmin.

 

Suomen Naisten Liikuntakasvatusliittoa 33 vuotta johtanut professori Kaarina Kari (1988–1982) promovoitiin 1969 Suomen ensimmäiseksi liikuntatieteen kunniatohtoriksi.

Kari on yksi suomalaisen naisliikunnan, retkeilyn ja tunturivaelluksen uranuurtajista. Hän valmistui voimistelunopettajaksi vuonna 1911 ja hankki lääkärin pätevyyden 1925. Osaamistaan hän hyödynsi kymmenissä voimistelu- ja terveysaiheisissa kirjoissaan.

Vuodet 1921–1954 eli peräti 33 vuotta Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton (SNLL) puheenjohtajana toiminut Kari sai elinaikanaan kaikki korkeimmat liikunta-alan huomionosoitukset. Suomen urheilun suuri ansioristi Karille annettiin vuonna 1954 ja professorin arvo hänelle myönnettiin vuonna 1959. Kari promovoitiin Jyväskylän yliopistossa vuonna 1969 Suomen ensimmäiseksi liikuntatieteen kunniatohtoriksi yhdessä Urho Kekkosen ja Lauri ”Tahko” Pihkalan kanssa.

Kari loi monipuolisen kansainvälisen suhdeverkoston, jonka myötä suomalainen naisvoimistelu nautti arvostusta myös maan rajojen ulkopuolella.

 

Tomi Poikolainen (s. 27.12.1961) on ainoa suomalainen jousiammunnan olympiavoittaja ja Suomen kautta aikojen nuorin kesäolympialaisten kultamitalisti.

Poikolainen ei ollut 18 vuoden iästään huolimatta arvokisojen ensikertalainen Moskovan olympiakisoissa 1980. Hän osoittikin kokeneen kilpailijan hermojen hallintaa ratkaisuvaiheissa ja ensimmäisen päivän jälkeinen seitsemäs sija koheni jokaisena neljästä kisapäivästä.

Ratkaisu tapahtui kilvan kolmanneksi viimeistä sarjaa ammuttaessa, kun pahimman kilpakumppanin keskittyminen horjui rajun sadekuuron takia. Poikolainen otti kärkipaikan ja juhli hetkeä myöhemmin olympiavoittoa. Kuusi vuotta myöhemmin hänet kruunattiin Euroopan mestariksi.

Poikolainen kilpaili viisissä peräkkäisissä olympiakisoissa 1980–1996. Toisen olympiamitalinsa hän saavutti 1992 Barcelonassa Suomen napattua joukkuekilpailussa hopeaa. Kaikkiaan hän voitti urallaan 13 arvokisamitalia, joista viisi henkilökohtaisissa kilpailuissa. Kahden olympiamitalin lisäksi palkintokaapista löytyy kolme MM-mitalia ja kahdeksan EM-mitalia.

 

Tanja Poutiainen-Rinne (s. 6.4.1980) on eniten alppihiihdon arvokisamitaleita voittanut suomalainen ja lajin ainoa suomalainen olympiamitalisti vuoden 2006 suurpujottelun hopeallaan.

Poutiainen-Rinne osallistui aktiiviurallaan 13 kertaa arvokisoihin mukaan lukien viidet peräkkäiset olympialaiset 1998–2014. Olympiahopean lisäksi hän saavutti yhteensä seitsemän MM-mitalia, joista kolme nuorten kisoissa.

Rovaniemeläisen alppihiihtäjän uran huippukaudet osuivat talviin 2005 ja 2009. Vuonna 2005 hän pokkasi kristallipallot sekä pujottelun että suurpujottelun maailmancupin voittajana. Kaksi MM-hopeaa samoissa lajeissa täydensivät kauden menestystä. Vuonna 2009 hän saavutti kolmannen kristallipallonsa suurpujottelun maailmancupin voittajana ja MM-kisoista oli tuomisina pronssimitalit pujottelusta ja suurpujottelusta.

Poutiainen-Rinne ylsi 12 peräkkäisen kauden ajan pujottelun ja kahdeksan peräkkäisen kauden ajan suurpujottelun maailmancupin kokonaispisteissä kärkikymmenikköön. Hän voitti yhteensä 11 maailmancupin osakilpailua ja nousi 48 kertaa palkintokorokkeelle. Poutiainen-Rinteen poikkeuksellisesta varmuudesta kertoo 70 peräkkäistä maailmancupin kilpailua ilman keskeytystä.

 

Pekka Tiilikainen (1911–1976) välitti Yleisradion pääselostajana sodan jälkeisen Suomen suuret urheiluhetket neljällä vuosikymmenellä saaden tunteikkaasta tyylistään arvonimen ”Sinivalkoinen ääni”.

Nuoruusvuosinaan Tiilikainen saavutti 19 Suomen mestaruutta uinnissa ja vesipallossa sekä voitti kaksi Pohjoismaiden mestaruutta vapaauintimatkoilla. Uinnin parissa yhä aktiiviuimarina alkoi myös hänen selostusuransa Yleisradiossa vuonna 1935.

Tiilikaisesta tuli 1939 alusta lähtien Yleisradion vakituinen selostaja ja vuodet 1945–1971 hän toimi pääselostajana. Jatkosodan aikaisen Aunuksen radion lähetyksistä ja myöhemmin Metsäradio-ohjelmasta hän tuli entistä laajemmin tutuksi koko Suomen kansalle.

Tiilikaisen verkkainen puhetapa sopi tunnelman maalailuun ja erityisesti pitkäkestoisten urheilusuoritusten välittämiseen radion kuuntelijoille. Liikutus äänessä toi puolestaan selostuksiin tunnelatausta. Hänen tunnetuimpina selostuksinaan muistetaan Veikko Hakulisen kultamitalihiihdot 1950-luvulla samoin kuin yleisurheilumaaottelut Ruotsia vastaan.